11. helmikuuta 2016

Ripaus sinistä ja tapettihaaveiluja

Kevään/kesän sisustuksen päävärinä näyttäytyy voimakkaasti eri sinisen vivahteet. Minua viehättää myös sininen pieninä ripauksina. Aika tosiaan kuultaa muistot..Olemme miehen kanssa olleet yhdessä reilut 18 vuotta ja jos muitelen meidän ensimmäistä yhteistä kotia niin pääväri taisi olla sininen. Se oikein voimakas tummansininen. Vaikka aikaa onkin kulunut paljon, olen vieläkin hieman allerginen tuolle tummansiniselle. Varmaan johtuu siitä että joka paikka oli sitä sinistä täynnä, hih.
Monesti sanotaan että sininen raikastaa kodin ja olen siinä kyllä samaa mieltä (kunhan se on maltillista). Sininen väri myös rauhoittaa..sekin on totta. Koti alkaa saada koko ajan enemmän värejä..

Joulukalenterista tulleet hiirimukit ovat olleet lasten suosikit..







Jo kolmatta viikkoa olen ollut sairaslomalla nilkkani takia joka meni jalkapallossa. Sängyssä on ollut aikaa haaveilla kevään sisustuksista joten päätin tilata Jotexilta nämä raikkaat pussilakanat.

Pidän kovasti Hortensijasta.

En katsonut kuosia tarkkaan joten yllätyksenä kankaasta löytyi mehiläinen.

Kovasti syyhyttää keväällä myös tapettien laitto eteiseen ja tämän hetkiseen makuuhuoneeseemme (johon tylleröinen siirtyy). Tytön yläkerran kammariin olisi tarkoitus laittaa tätä suloista kirsikka tapettia, harmi että tapetti on ollu kauan loppu valmistajalta.

Eteiseen on tarkoitus laittaa Tapettitalon Kestikiervari tapettia. Eteinen kaipaakin tapettia tuomaan lisää kodikkuutta.

Tässä muutama tapetti mitä meiltä löytyy kotoa..

Minulla on kyllä aivan mahtavia ystäviä. Olen saanut monenlaista apua ystäviltä kun olen joutunut olemaan kotona tämä kipeän koipeni takia. Ystävänpäivähän on joka päivä!
Pidätkö sinä sinisestä?

Ihanaa viikkoa kaikille räntäkeleistä huolimatta!

Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti