19. marraskuuta 2013

Vaihtelu virkistää!

Vaihtelu virkistää!  Nyt ei puhuta (miehen) vaihtamisesta vaan huonekalujen uudelleen järjestelemisestä. Sunnuntaina Einon riehuessa ulkona innostuin pyörittelemään huonekaluja työneessa sekä pojan kammarissa. Poika oli innoissaan projektissa mukana! Olen jo teinistä asti tykännyt muutella järjestystä. Vaikka meidän omakotitalo onkin aika kompakti paketti, 1,5 kerrosta pitää sisällään 121 neliöö asuinpinta-alaa niin silti joka huoneessa pystyy venkslaamaan huonekalujen paikkaa. Työhuonekyltti on löydetty kesälomamatkalta Metsäkylän navetalta joka sijaitsee Pekolassa, Tampereelta reilun tunnin ajomatkan päässä. Tutustumisen arvoinen paikka. Siellä olisi ollu vaikka mitä ihania kylttejä!
Pienen tyllerön herättyä päiväunilta hän oli ihmeisssän mitä työhuoneessa oli tapahtunut..tarkka tyttö kun huomasi huonekalujen siirtyneen paikasta toiseen. Lelukori oli myös iloinen yllätys..







Kuvia työhuoneesta..täällä blogia raapustelen (en tosin tällä wanhalla koneella)!





Pojan kanssa yhdessä tuumattiin mitä minnekkin siirreltäisiin..tuplapulpetti pääsi jouluvalojen alle missä on kiva askarrella kun valoa tulvii sisälle.
Meillä luetaan joka ilta satuja mutta silloin kun me vanhemmat ollaan ihan poikki kuunnellaan lasten kanssa äänikirjoja. Miina ja Manu äänikirjat ovat pojan lemppareita.
Rudolf-Nalle hyppäsi tauluhyllylle!
Poika halusi sängyn tapetti seinustalle ja se sopiikin siihen kivasti. Nyt saa poika nukkua tähtitaivaan alla.
Vaikka ulkona onkin vielä reippaasti plussa asteita niin meillä on todella kylmät lattiat..reiskat pitää olla jokaisella.
Zzzzz...meillä meinaa mennä joka ilta 22:00 tai myöhempää kun Villa Wanhatar hiljenee lasten osalta. Vaikka lapset nukkuvatkin hyvin niin nukkumaan meno takkuaa molemmilla. Pujamapupukin on huojentunut kun pojan huoneesta kuuluu vain pieni, suloinen tuhina. Vaikka kahden pienen lapsen kanssa ei ole aina helppoa niin on ne silti niiin rakkaita!
       Huomenna on luvattu aurinkoa (ainaskin tänne keski-suomeen), imetään siitä kaikki irti!

toivottaa Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti